Tiedote

Muutos Assistor-Uutteran johtoryhmävastuissa

KTM Johan Sandin on nimitetty Assistor-Uuttera Oy:n Head of Finance and Administration -tehtävään. Johan aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään 1.10.2020 ja vastaa Assistor-Uutteran johtoryhmän jäsenenä yhtiön talous-, hallinto- ja henkilöstötoiminnoista. Johan siirtyy uuteen rooliinsa Assistor-Uuttera -konserniin kuuluvan Suomen Vapaasatama Oy:n toimitusjohtajan …

Lue lisääMuutos Assistor-Uutteran johtoryhmävastuissa

Tiedote koronavirus COVID-19:n vaikutuksesta Assistor-Uutteran toimintoihin

Hyvä Asiakkaamme,

Me Assistor-Uutterassa seuraamme aktiivisesti koronavirustilanteen kehittymistä, noudatamme viranomaisohjeistuksia ja pyrimme toiminnassamme sekä ennaltaehkäiseviin, että toimintakykymme varmistaviin toimenpiteisiin. Tavoitteenamme on palvella asiakkaitamme ja pitää yllä toimintakykymme parhaalla mahdollisella tavalla.

Assistorin ajoneuvologistiikkatoiminnot ja Uuttera yhdistyvät- Assistor-Uuttera aloitti toimintansa 1.5.2019

Assistor ja Uuttera sopivat joulukuussa 2018 yhdistymisestä ajoneuvologistiikan liiketoiminnassa. Järjestelyssä Assistorin ajoneuvologistiikka­toimintojen henkilökunta ja asiakkuudet siirtyivät yhtiöön, joka jatkaa toimintaansa nimellä Assistor-Uuttera Oy. Assistorin varaosa- ja materiaalilogistiikkatoiminta jatkuu Vantaan Pakkalassa ja Espoon Lommilassa toimintaa varten perustetussa yhtiössä, jonka nimi on …

Lue lisääAssistorin ajoneuvologistiikkatoiminnot ja Uuttera yhdistyvät- Assistor-Uuttera aloitti toimintansa 1.5.2019

Assistorin ajoneuvologistiikkatoiminnot ja Uuttera yhdistyvät

Assistor ja Uuttera ovat sopineet yhdistymisestä ajoneuvologistiikan liiketoiminnassa. Järjestelyssä Assistorin ajoneuvologistiikkatoimintojen henkilökunta ja asiakkuudet siirtyvät yhtiöön, joka jatkaa toimintaansa nimellä Assistor-Uuttera Oy. Assistorin varaosa- ja materiaalilogistiikkatoiminta jatkuu Vantaan Pakkalassa ja Espoon Lommilassa toimintaa varten perustettavassa yhtiössä, jonka nimeksi tulee Assistor …

Lue lisääAssistorin ajoneuvologistiikkatoiminnot ja Uuttera yhdistyvät